Menestyjä 2015
Saarijärven Päätytuote on sijoittunut tänäkin vuonna Suomen parhaimpien yritysten joukkoon Kauppalehden tutkimus- ja analyysiyksikön Balance Consultingin tunnuslukuvertailujen perusteella. Taloudellisen suorituskykynsä perusteella Päätytuotteelle myönnettiin Menestyjä -sertifikaatti.
Päätytuote Oy sijoittui menestyjäluokituksessa sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon. Menestyjäluokituksen edellytyksinä ovat vakiintunut toiminta, vakaa kasvukehitys, hyvä tulos ja kannattavuus, vahva rahoitusrakenne sekä jatkuvan toiminnan turvaava maksuvalmius. Yritystä arvioidaan kuudelta taloudelliselta osa−alueelta, jotka ovat kasvu, kannattavuus, tulos, maksuvalmius, vakavaraisuus ja riskinsietokyky.
Kauppalehti myöntää Menestyjä-sertifikaatin tutkimus- ja analyysiyksikkö Balance Consultingin tekemien arvioiden perusteella. www.kauppalehti.fi